Ratkaistavana olleessa asiassa KHO 2021:77 oli kyse siitä, että lyhytaikainen asuntojen vuokraus voitiin katsoa majoitustoiminnaksi, kun kyseessä oli toistuva kalustettujen huoneistojen vuokraaminen. Vuokraus tapahtui sellaisella asuinalueella, missä tätä ei voitu pitää tavanomaisena. Asuinalue oli suunniteltu pientaloasumiseen asemakaavan mukaisesti, eikä sitä voitu pitää tavanomaisena, vaikkakin yhdelle korttelialueelle oli myönnetty poikkeamislupa majoitustoimintaan. Rakennusvalvontaviranomaisen oli ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta vuokraustoiminta saataisiin lopetettua.

Toisessa päätöksessä KHO 2021:76 oli puolestaan kyse siitä, että rakennusvalvontaviranomainen oli sakon uhalla velvoittanut toiminnanharjoittajan lopettamaan vuokraustoimintansa, koska asuntojen käyttötarkoitus ei ollut majoitustoiminnallinen. Majoitustoiminta ei vastannut asemakaavan ja rakennusluvan mukaista asumista asuntokerrostaloissa. Kyse oli lyhytkestoisten majoitusjaksojen toistuvasta tarjoamisesta. KHO katsoi, että toiminnan lopettaminen voitiin kohdistaa sekä toiminnanharjoittajaan että asuinhuoneiston osakkeenomistajaan siltä osin kuin hän oli vuokrannut asuinhuoneiston yhtiön käyttöön.

Kolmannessa päätöksessä KHO 2021:75 käsiteltiin miten lyhytaikainen vuokraustoiminta vaikuttaa oman asunnon luovutuksen verotukseen. KHO arvioi, että tällainen lyhytaikainen vuokraus katkaisee yhtäjaksoisen asumisen omassa asunnossa. Siten asuntoa ei voisi luovuttaa verovapaasti kahden vuoden jälkeen eteenpäin, sillä kahden vuoden yhtäjaksoinen asumisaika katsotaan tämän edellytykseksi.

Tapauksissa on kyse niin sanotusta vertaismajoituksesta/-vuokrauksesta. Lyhytaikainen majoitustoiminta on puhuttanut ihmisiä erityisesti sen aiheuttamien häiriöiden johdosta. KHO:n ratkaisut tuovat toivottua selkeyttä tilanteeseen taloyhtiöiden kannalta ja toisaalta myös antavat välineitä puuttua asuinhuoneistossa harjoitettavaan majoitustoimintaan.

Tapio Pihlaja