Työsuhteen tunnusmerkit on määritelty lähes samoin kriteerein jo vuoden 1922 työsopimuslaista (141/1922) lähtien. Lain soveltamisalaa koskeva muutos tuli voimaan 1.7.2023. Mikä muuttui vai muuttuiko mikään?
Työelämän monimuotoistumisen myötä esimerkiksi alustataloustyö ja niin kutsuttu kevytyrittäjyys ovat kuitenkin vuosien varrella lisääntyneet perinteisten työnteon mallien rinnalla. Työnteon muotojen kehittyminen on aikaansaanut tulkintaongelmia sen suhteen, tehdäänkö sopimussuhteessa työtä työsopimuslaissa tarkoitetussa työsuhteessa vai yrittäjänä eli itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Erottelu työsopimussuhteisen työn ja yrittäjätyön välillä tehdään työsopimuslain pohjalta työsuhteen tunnusmerkkien toteutumisen arvioinnilla, koska lainsäädäntöömme ei sisälly säännöstä yrittäjyyden tunnusmerkeistä. Työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työsopimuslakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan.
Pelkkä työsuhteen tunnusmerkkien tarkastelu ei kuitenkaan aina anna vastausta siihen, onko kyseistä työntekoa koskevaa oikeussuhdetta pidettävä työsopimussuhteisena työnä vai ei. Lainsäätäjä onkin halunnut vastata tähän ongelmaan lisäämällä työsopimuslakiin säännöksen, jonka mukaan työsuhteen olemassaolo arvioidaan tulkinnanvaraisissa tilanteissa kokonaisharkinnalla.
1.7.2023 voimaan tulleen, työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momenttiin tehdyn lisäyksen mukaan tulkinnanvaraisissa tilanteissa työsuhteen olemassaolo arvioidaan kokonaisharkinnalla ottamalla huomioon työn tekemisen ehdot, olosuhteet, joissa työtä tehdään, osapuolten tarkoitus oikeussuhteen luonteesta sekä muut osapuolten tosiasialliseen asemaan oikeussuhteessa vaikuttavat seikat.
Lakiin kirjatulla kokonaisharkinnalla on merkitystä ainoastaan tulkinnanvaraisissa tilanteissa. Jos työsuhteen kaikkien yksittäisten tunnusmerkkien täyttymisessä ei ole epäselvyyttä, tarvetta kokonaisharkinnalle ei ole. Toisaalta tarvetta kokonaisharkinnalle ei ole myöskään silloin, jos on selvää, että työsopimussuhteen perustunnusmerkistö ei täyty. Jos kuitenkin tunnusmerkkitarkastelun jälkeen työnsuorittajan asema jää epäselväksi tai tulkinnanvaraiseksi, vasta tuolloin oikeussuhteen luonnetta tulee arvioida kokonaisharkinnalla.
Työntekosuhteen oikeudellinen luonne on tähänkin saakka arvioitu epäselvissä tai riidanalaisissa tapauksissa kokonaisharkinnan pohjalta. Tämä on kirjattu myös vuonna 2001 voimaan tulleen työsopimuslain esitöihin HE 157/2000 vp. Työsopimuslain muutos ei näin ollen tuo varsinaisesti mitään uutta työsopimussuhteen ja yrittäjyyden välistä rajanvetoa tehdessä, mutta asian kirjaaminen lakiin saakka viestittää, että työ- ja toimeksiantosuhteen erottelu on edelleen tärkeää. Kuten tähänkin saakka, työntekosuhdetta ei voi nimetä yrittäjyydeksi, jos tosiasialliset työnteon olosuhteet eivät vastaa sitä.
Janne Vuorilahti
Iiris Härmä