Perustuslain 21 §:n luvun mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Edelleen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa taataan jokaiselle edellä todettu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Onko tämä perus- ja ihmisoikeus kuitenkaan tosiasiassa kaikkien kansalaisten saatavilla?
Kyseinen kysymys nousee riita-asioissa toistuvasti keskiöön, kun yksityishenkilö- tai pienyritysasiakkaan kanssa pohditaan kanteen nostamista tuomioistuimessa. Usein ylivoimaisesti suurin oikeudenkäyntiin liittyvä taloudellinen riski asiakkaan kannalta on oikeudenkäyntikuluriski. Nykyisen oikeustilan mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Näin ollen etenkin yksityishenkilö, jonka taloudellinen tilanne ei ole paras mahdollinen, haluaa mielellään kuulla voiton olevan todennäköinen ennen asiansa saattamista tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tosiasia kuitenkin on, että asiat harvoin ovat sellaisia, että ne eivät sisältäisi epävarmuutta luovia tulkintakysymyksiä. Siten riski ja pelko vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta voi lopulta estää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen.
Edellä todetusta oikeudenkäyntikulujen jakautumisen pääsäännöstä huolimatta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi nykyisin kohtuullistaa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta sen ollessa ilmeisen kohtuuton. Tuomioistuin on kuitenkin pitänyt ”ilmeisen kohtuuttoman” -määritelmää useimpien kansalaisten saavuttamattomissa, sillä oikeuskäytännössä on vain harvoin kohtuullistettu oikeudenkäyntikuluja edellä todetun pykälän perusteella.
Tuomioistuimen vähäiseen haluun kohtuullistaa oikeudenkäyntikuluja on osaltaan vaikuttanut se, että riita-asiat ovat dispositiivisia eli riidan osapuolet voivat keskenään sopia asioista. Näin on myös oikeudenkäyntikulujen suhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos hävinnyt asianosainen on myöntänyt vastapuolensa oikeudenkäyntikuluvaatimuksen määrältään oikeaksi, hänet lähtökohtaisesti velvoitetaan suorittamaan kulut asianosaiselle vaatimuksen mukaisena ilman, että tuomioistuin ottaa kantaa kuluvaatimuksen kohtuullisuuteen.
Ihmisten tosiasiallisiin mahdollisuuksiin saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi on tulossa parannus 1.5.2023 alkaen. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ää ollaan muuttamassa niin, että täysimääräisen oikeudenkäyntikuluvastuun kohtuullistaminen viran puolesta olisi mahdollista nykyistä lievemmin edellytyksin. Lakimuutoksen myötä tuomioistuimen tulee alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää viran puolesta, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut olisi oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys huomioon ottaen kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta.
Oikeustilan muuttuminen tältä osin tarkoittaisi siis sitä, että aiemmin verrattain harvoin sovellettava ”ilmeisen kohtuuton” -määritelmä ei enää olisi edellytys hävinneen asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrän alentamiseksi viran puolesta. Käytännössä tämä ilmenisi muun ohella siten, että maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää voitaisiin alentaa myös tapauksissa, joissa asianosaiset ovat tasavertaisia. Jatkossa kuluvastuun kohtuullistamiseksi olisi riittävää, jos yhden tai useamman säännöksessä mainitun kohtuullistamista puoltavan tekijän painoarvo olisi kokonaisarvioinnissa kohtuullistamista vastaan puhuvien arviointiperusteiden painoarvoa suurempi riippumatta siitä, onko hävinnyt asianosainen myöntänyt vastapuolensa oikeudenkäyntikuluvaatimuksen määrältään oikeaksi.
Lakimuutos on selvä parannus yksityishenkilöiden ja pienten yritysten riskienhallintaan riita-asioissaan. Odotettavissa on, että oikeudenkäyntikuluriskin pienentyminen johtaa siihen, että ihmiset ja yhteisöt saattavat riitojaan nykyistä useammin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämä taas on perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta varsin tervetullut muutos asiantilaan. Perustuslain 21 §:n ohella muutoksen positiivinen vaikutus ulottuu myös muihin perusoikeuksiin, kuten perustuslain 15 §:n mukaiseen omaisuuden suojaan.
Se, onko tuomioistuimen resurssit kuitenkaan mitoitettu siten, että ihmiset voisivat saattaa riita-asioitaan nykyistä enemmän tuomioistuimen käsiteltäväksi, on kuitenkin toinen kysymys. Tuomioistuimessa käsiteltävien asioiden lisääntyminen ilman resurssien lisäämistä tai oikeudenkäyntimenettelyn keventämistä venyttänee oikeusprosessin kestoa nykyistäkin pidemmäksi. Vaihtelua lienee ihmisten välillä siinä, kumman he katsovat henkilökohtaisessa elämässään arvokkaammaksi, ajan vai rahan. Joka tapauksessa näillä näkymin 1.5.2023 voimaan astuva lakimuutos on selvä viesti siitä, että valtiovallalla on halu raivata esteet tuomioistuintieltä myös tavallisen kansan nenän edestä ja näin lunastaa perustuslain lupaus jokaisen oikeudesta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Eemeli Vilpponen
asianajaja, varatuomari
osakas, asianajaja, varatuomari
osakas, asianajaja, varatuomari
toimitusjohtaja, osakas, asianajaja, varatuomari
osakas, asianajaja, varatuomari
asianajaja, varatuomari
osakas, asianajaja
